Luonnonkansan turinoita: Salamanterin kertomaa.

~*~

”Katso liekkeihin ystäväni, vaan älä päästä Salamanteria livahtamaan ulos uunistasi, takastasi, älä leirinuotiostasi. Tuli rakastaa tulta ja Salamanteri on silkkaa tulta. Tulen tavoin oivallinen renki ja ystävä, mutta huono isäntä. Poltaa kaiken, mikä poltettavissa on. HillaMaijan ja Jalon tavoin Muuntuvainen, mutta vaarallinen kasvaessaan, toisin kuin HillaMaija.

Yksi Salamanteri lepatti ja ripsui liekeistä, ”Ne oli Maaäidin korvia, sipatti hän, Korvasienikeittoa tarkoittaen. Hän sanoo niiden olevan tarpeen vahvistamaan teitä tässä tilanteessa, jossa tarvitsette koko Kuulevaisten taidot.” Ilmeisesti keiton tuoksussakin oli jo voimaa, sillä tähän saakka olin vain nähnyt Salamantereita ja tulessa olevia tulenhenkiä. Kuullut vain ritinän ja epämääräisiä paukahduksia. Joskus harvoin, tuntui kuin joku kuiskailisi, mutta selkeitä lauseita, en ollut liekkien asukkaiden kuullut puhuvan, lapsuusaikojeni jälkeen.

Rakovalkean Salamanterin ripsi jä rätisi. ”Vain yhden nuotion mittainen on elinikäni, synnyn tulesta ja elän sen aikaa, kuin tätä tulta ruokitte. En uudestisynny kuten feeniks, vaan palaan maan ytimeen laavakerroksiin, tämän tulen sammuttua. Uudessa nuotiossa on aina uudet tarinat, sillä kunkin tulen tarina kerrotaan vain kerran ja tarkkakorvaisimmille. Kun jokin on pois poltettu, ei sen kantamia taakkoja, enää tarvitse kantaa. Siksi, jos haluat päästää irti suruistasi, anna ne liekkien vietäviksi, Salamantereiden luettavaksi, näin ne kulkee Maaäidin kaunistettavaksi maan ytimeen, siellä ne sullaa, uusiutuu.

Hioutuu kuumuudessa ennenpitkää maan aarteiksi. Kultasuoniksi, korujenne kiviksi, vuorikristalleiksi ja timanteiksi. Uskomattomiksi rikkauksiksi. Päädyttyään takaisin tänne ylhäälle, ne toimivat maan kansalle ja luolien väelle valon ja lämmön lähteinä. Jotku tavoittelevat näitä ytimistä tulleita kaunistuksia niin, että unohtavat kunnioittaa ympäröivää luontoa. Nämä ovat arvokkaita Maaäidin antimia. Monille Luonnonkansasta ja teistä ihmisistäkin, nämä tuovat iloa ja energiaa. Aivan kuin te tunnistaisitte niissä kaiun omista muistoistanne. Se on elämän kierron suurta kauneutta. 

Kerran tapaamasi Salamanteri, ei koskaan palaa takaisin maan pinnalle, eikä sen tarinat toistu samanlaisena. Ehkä minusta seuraavaksi tulee kivi sinun kenkääsi, kuka tietää? Tai kultahippu Maaäidin syliin, ehkä.. ”

”Siksikö yleensä unohdan liekeistä kuulemani?” Vain tärkeät tiedot jää eloon. Tomuksi ja tuhkaksi se, mikä ei enää ole ilo kellekään.”

Salamanteri jatkoi vielä pitkään tarinoitaan, mutta vain tämä hänen kertomistaan säilyi, kiitos Juuson ja Tytin ripeän toiminnan. Muille kirjoituksille kävi hassusti. Kirjoitetut sivut täyttyi Salamanterin salaa räiskimistä, pienten kipinöiden polttamista reijistä. Kirjoitusta oli mahdoton lukea...

Osa sen kipinöistä lensi taivaalle tehden seuraa Revontulelle, nyt niitä oli jo kolme ja yksi tähti loisti himmeänä niiden kanssa.

~*~