Luonnonkansan turinoita. Osa 21 Konsertissa.

~*~

Yhtenä kauniina elokuun päivänä, oli Sipeliustalolla konsertti. Tiedossa oli urkujen pauhua, hiukan rokinpaa klassista musiikkia ja Harrikoita. Nautin ajatuksesta lähteä ihan sponttaanisti konserttii.

En tiennyt varmuudella onko lippujakaan, mutta esitin kotini ystäville kutsun lähteä mukaan retkelle. Liikkelle lähtiessäni Uljas-Pirssini tuntui varsin täyteen ahdetulta, pysähdyin vielä Kantolan kulmalla ja sieltäkin tulvi autoon matkalaisia.

Olin aavistellut, että näin saattaa tapahtua, mutta tilanne oli silti hyvin hymyilyttävä.(Luonnonkansa rakastaa musiikkia ja näytelmiä. Siksipä heitä tapaakin usein esimerkiksi kesäteattereissa ja ulkoilmatapahtumissa.) Ulospäin tyhjältä näyttävä Uljas-Pirssi, tuntui olevan suurenpi, kuin ennen ja samalla myös ääriään myöden täynnä hyrinää ja hilpeyttä.

Konserttipaikalle päästyämme parkkipaikka löytyi vaivatta ja lipunmyynnissä iloisen näköinen tyttö myi lipun toivottaen hauskaa iltaa. Lippunmyyjän antaessa lippuani, näin useita tuulen vipatuksia lipulistassa, kun ystäväni ostivat omat ”haamulippunsa” saliin mennessään. Muistathan, että heidän maailmassa tarvitsee vain sen esineen, asian, tai ruuan eetterin, tai tuoksun, siis sen aineettoman osan. 

Saliin päästyämme he ”hajaantuivat” kuka minnekin. Istuutuivat salissa tyhjille paikoille, jotkut kiipesivät lehtereille ja niiden kaiteille, heiluttivat jalkojaan ja sipisivät jännitystä. Myös urkuparvelle eksyi väkeä. Konsertti aiheutti kuohuntaa ihmismaailmassa, koska esitys oli hyvin erikoinen. Moottoripyöriä ja hui kauhistus puolipukeisia ihmisiä. Ja me ihmiset olemme toisinaan, niin tavattoman mukautumiskyvyttömiä, jos jokin ei mene ”normaali mielikuvan mukaan”, me pahoittamme mielemme.

Minun seuralaisia tälläinen möksähtely riemastutti yhtälailla, kuin esitys näyttämöllä. He olivat onnensa kukkuloilla kuunnellessaan esityksiä. Ja tartuttivat saman ilon ja onnen minuun.  Itselleni riemastuttavin hetki oli, kun orkesterin kanssa samalle estraadille nousi vuorenpeikko tanssimaan ja soittamaan ilmakitaraa, sähkökitarasooloa soittavan muusikon kanssa. Heidän eleet ja jopa ilmeet oli lähestulkoon samat ja oi sitä soitannan riemua. Täydellistä. Keijut ja Metsänneidot tanssivät penkkirivien välissä ja lehtereillä ja kaikki me nauttimme esityksestä.

Mitäkö opin? Älä mökötä. Elämä on ihanaa.

~*~