Nyt päästän hetkeksi Mielensäpahoittajan minussa irti. Ihan siksi, että on asioita jotka on ok ja jotka ei sitä ole. Keho on jokaiselle oma ja arvokas asia. Sitä ei sovi vahingoittaa eikä halveksia. Ammattinikin puitteissa arvostan sitä, mikä on jokaisen oman kehon oikeus. Hierojana en voi, enkä tahdo ylittää rajoja, enkä kohdella ihmisiä epäkunnioittavasti, karkeasti enkä arvostamatta toisen omaa tilaa. Minulle kehot on kehoja, ei miehiä, tai naisia vaan kehoja, yksilöllisiä, eikä kahta samanlaista ole. Keholla on tunteet, tuntoaistit, sielu ja mieli ja sitä kunnioitetaan. Hierojana tulen ihmisen"iholle", jos kohtelen ihmistä kaltoin ja hänen omaa tilaa arvostamatta, olen piaan työtön hieroja.
Olen ollut koko ikäni "Hyvä Jätkä" tyyppinen ihminen. En, se tyyppi jota piiritetään tilanteessa kuin tilanteessa, mutten myöskään se huomaamattomin ja harmain parven varpusista. Mutta olen kuitenkin "naisoletettu" ja toisinaan tulee saatua huomiota, myös sitä ei toivottua huomiota, aidosti Äijiksi itseään luulevilta ihmisiltä.
Kävin aijemmin tansseissa, sekä laulamassa karaokea, suht säännöllisesti ja se oli kivaa. Mutta kumpikin harraste toi tullessaan ihmisiä, jotka tuli liian liki. Olen halailija tyyppinen "Hyvä Jätkä", halaan mielelläni mukavia ihmisiä, mutta halaamiseen ei mielestäni kuulu "hyväntahtoinen" perseen puristus, eikä puskureihin tarttuminen.
Mietitäänpä vaikka kuvitteellinen tilanne tanssilattialla. Mies on tanssimassa ja iloitsemassa hyvästä musiikista ja tuntematon naisihminen saapuu paikalle ja kouraisee häntä kivuliaasti palleista? Harvemmin tosiaan nainen lähtee tuolle linjalle, mutta ihan teoreettisena ajatuksena. Onko Ok?
Haluamatta korostaa tätä miesnais-asettelua, useimmiten tilanne kuitenkin on että, tuntematon, puolituttu, tai tuttu mies hyvässä humalassa, tai jopa selvinpäin, "voi" tehdä tämän naiselle lupaa kysymättä, ihan ilman häpeilyä. Kouraista perseestä, tisseistä, tai haaroksista ja sanoa, että kohta me tuon kanssa naidaan/ pannaan/ rakastellaan. Nyt ihan vain uteliaisuudesta, mitä jos näin kohdeltaisiin sinun Vanhenpiasi, Puolisoasi, Lapsiasi, tai Lapsenlapsia? Edelleen ok?
Minusta, ei todellakaan.
Muutamasti olen miettinyt että jos oisin rohkeanpi? /rivonpi ihminen kuin olen, aloittaisin kamppanjan, jossa joka kerta julkiselle paikalle mennessäni, ottaisin kohteekseni paikan paskamaisimmin käyttäytyvät herrahenkilöt ja käyttäytyisin heitä kohtaan, kuten esimerkin kaltaiset miehet käyttäytyvät minua, tai muita naisia kohtaan. Ihan testi mielessä, kuinka nopeasti he kokisi sen häirintänä?
Itseni tuntien ja tietäen, en kykenisi toimimaan noin, edes teoriassa, siksi hämmästelenkin, miksi sitten toiset ihmiset käyttäytyy näin? En tietääkseni ole ikinä provosoinut ketään kohtelemaan minua niin. En myöskään ole antanut kenellekään lupaa käyttää itseäni käsipyyhkeenä. Silti tätä kohtelua saa kokea. Omasta puolestani voin rehellisesti sanoa, etten todellakaan pidä sitä hauskana hassutteluna.
Minä nautin tanssimisesta ja on mukava käydä toisinaan julkisilla paikoilla, ihmisten ilmoilla, ravintoloissakin. Minä en silti ole niitä ihmisiä, jotka on kenen tahaansa lääpittävissä. En pidä siitä, että paaritiskillä juomia jonottaessa, kuka vain voi "leikkimielisesti" tulla pökkimään perseelle. Pelkään näitä tilannetta, minulle se on seksuaalista häirintää ja ahdistelua.
Jos minä annan luvan koskettaa, asia on eri, mutta kaikkinainen nylkytys ja kouriminen on minusta inhottavaa ja sopimatonta käytöstä, jopa koirilta, joilta hyväksyn hulluutta, paljon ihmisiä enemmän.
Kun tanssin, tanssissa on säännöt ja ne auttaa siinä, ettei ihmiset menetä itsemääräämisoikeuttaan omaan kehoonsa toisen läheisyydessä. Mitä vanhenpi minusta tulee sen kireämmälle laitan rajat joiden yli ei tulla. Minun kehoni on Tabu. Kenelläkään ei ole lupaa kohdella sitä kaltoin, tai halveksivasti. Ei edes minulla.
Jos tämä on jonkun mielestä liiallista tiukkapipoilua, minä totta vieköön olen tässä asiassa tiukkapipoinen ja aijon jatkossakin puolustaa ajatusmaailmaani kehoni koskemattomuuden ja itsemääräämisoikeuden suhteen.
Ystävällisin terveisin
~W~
Hyvä ja asiallinen kirjoitus. Brava, Wilhelmiina!
VastaaPoistaKiitos =)
Poista