sunnuntai 22. syyskuuta 2024

Nyrkkitappelussa

Peijakas, että joinakin päivinä on vaikea pysyä omissa nahkoissaan. Elän lomani toista päivää, nyt jo illassa. Eilisen saavutuksia oli olevinaan paljon ja tämän päivän saavutuksissa ihan pelkkä kämpästä ulospääsy oli työn ja tuskan takana. Pientä näpertelyä siellä ja täällä ja nälkäkiukkukin iski koska lomalainenhan ei tietty muista, että syödäkin olis hyvä, ihan samalla aikataululla, kuin arkenakin. 

Se paskamainen kirjainyhdistelmä, nykymuodin mukainen ihmisominaisuutteni eli ADD, tuntui aktivoituneen kahdessa vapaapäivässä täysin hallitsemattomaksi. Avaimet hukkui, vaatekaapista ei löydy mitään, keittiö on sekaisin, pyykkikone ei käynnisty, joka paikassa on liikaa ja liian vähän just sitä, mitä ihan heti eilen oisin tarvinut. Keskentekoisia asioita on enemmä, kuin osaan laskea, eikä just nyt pysy mikään oikein hyppysissä, mutta kaikki täytyis tehdä mieluummin heti koska LOMA. Ja kohta pitäisi jo olla aloittamassa kouluttautumistakin. Vaan koska ja mikä päivä?

Minä oon joissakin hommissa hitokseen kätevä ja toisissa ihan kaikkea muuta, mutta tälläisenä päivänä tekisi mieli aloittaa nyrkkitappelu itsensä kanssa. Sehän se toki näyttäisi mielenkiintoiselta ja järkevältä. Ja olen monesti miettinyt miten se sujuisi?Tai mitä se auttaisi? No ensinnäkin nyt jo sujui sikäli, että löin itseäni muutamaan otteeseen tiskikaapin ovella, siivouskaapin ovella, harjalla, kompastuin sekä Kattilan väkeen, että imuriin, omiin jalkoihini, ajatuksiini, hakkasin päätäni vaatekaapin hyllyyn, roskakaapin hyllyyn ja omaan nyrkkiini.

Kun viimein pääsin pihalle kotosestani, jupina oli melkoinen (väittäävät yksinpuhelua älykkyyden merkiksi, mutta kyllä ei ole järjen häivää ollu tässä päässä.) Epäilin, että joku oli käynyt kotonani siirtelemässä tavaroita, sillä avainkin löytyi ihan eri paikasta, kuin mihin sen itse laittaisin. Jo toisen kerran tässä asuessani. Vaikka koitin kuinka miettiä, missä tilanteessa oisin sen löytöpaikkaan laittanut, ei humppaa, rokkia ja hiphoppia renkuttava korvamato antanut tilaisuutta muistaa eilisen tapahtumia.

Perke ja saata tulvi jupinaan ihan koko matkan, kun tallustelin kaupoille. Piti hetki puhallella erään koivun kyljessäkin, ettei puotiin astuessa vieläkin jupisuttaisi äänen asti. Kaupan ovesta sisään ja tuulikaapissa pyörähtänyt läpiveto tuuletti ostoslistan ulos mielestä. MITÄ Piipiti Piipinpiipiä Minä tulin täältä hakemaan?????????? Minkä verran kello on? Oliko euro edelleen meidänkin valuutta ja kävikö se tässäkin kaupassa?

Ihan noin itselleni ja kanssa kulkijoilleni vinkiksi. Jos pidät harvakseen lomaa, älä kasaa sille loman ensimmäiselle ja toiselle päivälle mitään suuria hankkeita. Älä suunnittele ohjelman täyteistä lomaa, varsinkaan, jos sinulla on yhtään aakkosominaisuuksia, sillä sellainen henkilö tarvitsee ihan joka hetken huilinkiin, mikä vaan on mahdollista siihen käyttää. Ja jos satut olemaan monin muinkin tavoin stressi herkkä, niin koeta ainakin ne lomasi alkupäivät, luoda sellaisiksi, että esim. ruoka on valmistettu niin, että voit sen vain lämmittää ja pistellä tuulensuojiin. Äläkä kadota arkirutiineja edes vapailla. Jos herätys on aina samaan aikaan, myös muut rutiinit toimii samoin. Kun on loma, ADD/ADHD tarvii edelleen rutiinit tueksi ja turvaksi muuten räjähtää pää.

Kaupasta en siis ostanut mitään, mitä olin ajatellut, mutta löysin HALAVALLA hupparin, lohduksi suklaata ja Kattilan väelle lepytystuliaisiksi naminaksuja. Mutta ihan 10 minuuttia sitten muistin käydä viikkaamassa pihan pyykkinarulta purjekankankaan pois kuivumasta ja takapihalta pari kannua tiskikoneeseen. Olon on kuin nyrkkitappelusta tulleella ja siitä jyrän alle kävelleellä ja aikalailla olen valmista kauraa yöunille. Samaan aikaan korvamato veissaa rokettirollia ja teknopoppista ja itsetuntemukseni kuiskii korvaani, että kohta sie taas piristyt ja se niistä yöunista... Hitto, että mie oon kanssa melkoinen loman viettäjä. Aavistuksen turhautuneesti


~W~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti