Luonnonkansan turinoita: Voiko Kirjurit kadota Osa XVII

Hyppäähän pakettiin Poksu ja Jalo pois tieltä, Juuso hae Hilirimpsis pois kassakoneesta ja Tytti minä kirjoitin osoitteen oikein, tarkistit jo kahdeksannen kerran, että kirjeet on mukana. Onko kaikki hyvin Poksu? Hyvää matkaa ja rohkeaa mieltä. Jos ei kirje mene minne pitää, tule takaisin. Tiedät kyllä reitin.

Saattaja joukko oli valtava ja pojat mimmoinen hulina hetken aikaa oli kioskissa, kun kaikki kävi hyvästelemässä  Poksua. Eihän hän lopullisesti pois muuta, mutta jännittäväähän se on kun reissutaan ihmisten reitillä.

Kievarin väki alkoi siirtyä alta pois ja minä annoin kirjeen postin tädille. Kuiskasin vielä "hyvää matka, en toivottavasti unohda sinua."

Tästä on jo hetki aikaa, kun ensimmäinen ja toinen kirje lähti, Poksua ei ole näkynyt sen koommin. Seikkailu lienee niin jännittävä, ettei hän ole vielä malttanut lopettaa.
Itse mietin Kaarnalalle esittämääni toivetta taijasta, jolla pysyisin edelleen Luonnonkansan kirjurina.

Valmistuin jo Möyhijäksikin ja minulla on oma työni. Välillä he, Luonnonkansan väki, tulee juttusille ja välillä hoidan ihmisten vaivoja ja teen oppimaani.

Herra Kaarnala, antoi minulle taijaksi, pätkän maton kudetta, muutaman kiven ja käpyjä. Kävyt otti Juuso, Tytti, sekä Hilirimpsis, lupasivat nakella minua niillä, jos alan liian ihmiseksi. Kivet lupasi Jalo, Jasmike ja Kyösti Jalonsydän laittaa kenkiini, jos muutun taas Unenkulkijaksi. Muutkin Kievarin kulkijat lupasivat asettaa omat taikansa, jotta säilyttäisin ilovaloni. Paras taika oli kuitenkin se pätkä maton kudetta.

"Kattilan väki auttaa sinua muistamaan leikit ja hauskat jutut." Sanoi Herra Kaarnala.  "Ei ole väärin, että aikuinenkin ihminen voisi säilyttää ilon ja hilpeyden mielessään. Ja lapsuuden leikkejä ei ole koskaan pakko kadottaa, sinä kutsut Tuhka-Rouvaa Mummoksi. Onhan 14vuotta jo aikuisen ja arvokkaan KissaRouvan ikä, eikä Vienonenkaan enää vauva ole, vaikka sinä niin ajattelet, mutta otappa ja vedäppä tuota kudetta hetki perässäsi."

Tein työtä käskettäessä ja saman tien ampaisi Kattilan väki liikkeelle langan perässä, Hitupikkuiset ratsasti JIIIIHAATa huutaen Kattilaisten selässä ja kaikki jäivät seuraamaan menoa hymyssä suin. Minä nauroin ääneen. Hetkeksi koko tuvan olennot pysähtyi ja katsoivat minua, kuin eivät oisi koskaan ennen nähneetkään.

"Nauru on paras tapa saada meidät lähellesi. Pidä ilo aina taskussa ja hyvät asiat sydämessäsi niin me emme ikinä katoa. Ja kun ihmisellä sinussa on kiire, kysy hältä, miksi? Yleensä he ei osaa vastata, ihmiset itselleenkään. Kiire on aina,  jos sen antaa juurtua luokseen, mutta kun vaan sinnikkäästi pidät ohjat käsissäsi ja ilon itsessäsi, aikataulu muuttuu kuin huomaamatta armeliaammaksi."

"Sinä olit rohkea kun aloitit uutta, kun opit ja teit itsestäsi itsesi näköisen. Kirjuri sinussa on ja voi hyvin, niin kauan kun sinun ilosi ja sydämesi voi hyvin. Ja Möyhijä sinussa on juuri semmoinen kuin sen kuuluukin olla. Ei elämää liian vakavasti tarvitse ottaa. Se siitä Kirjurin työstä tekeekin niin vaikean. Aikuiseksi kasvaminen. Se tuo kipuja ja menetyksen tuskaa ja opettaa, kuinka ihmismaailmassa Pitää elää. Ihmismaailmassa ei oikein poikkeuksia suvaita. Siksipä ihmisen, jolla on henkimaailma ja Luonnonkansa sisällään ja vierellään, on hyvä kasvattaa itselleen ilosta viitta ja riemusta kilpi, haarniska hassuista saduista, jos aikoo Pitäisi säännöt sietää."

"Mutta apua saat, kun sitä pyysit, vaikka oisit voinut vain kadota. Nyt sinä olet meidän ystävä. Ja eikös ystävistä ole tapana hiukan huolehtia? Niin me teemme sinulle. Ja nyt me huolehdimme, että joulusi on kiireetön ja hyvä."

Joulurauhaa teillekin. T

~Kirjuri~