Luonnonkansan turinoita: Voiko Kirjurit kadota Osa XIII

-Poks, mitä sinä sanoitkaan  siitä toiveestasi? -Matkata postina postin joukossa? Kysyi Jalo. -Niin. Se olisi jännittävintä ikinä. Ei se ehkä ihmisiltä onnistuisi, kun ovat niin suuren suuria, mutta meiltä se onnistuisi, kun olemme tämän moisia.

"Mutta Kirjurihan laittoi sinut pakettiin ja me olimme mukanakin kun paketti lähti, Ruubertti meni viidesti siitä koepostiluukustakin ulos ja sisälle, Hitupikkuinen eksyi kassakoneeseen ja Jalo oli aikeissa kaataa karkkihyllyt. Ei ole isojen paikka, meidän postkonttuurimme. Joulupukin postikonttori oli sentään suuri ja avara, siellä mahtui Vuorenpeikotkin liikkumaan. Ja kuinka paljon siellä oli työssä väkeä." Tytti puheli.

Poksu, punastui ja alkoi kertoa "Siis menossahan minä olin. Mukavasti olin paketissa, kuusen, oven ja ovenalusmaton kanssa, mutta siellä oli kovasti pimeää, ja jännittävää. Koetin reiänkin tehdä kuoreen, mutta ei sieltä vaan näkynyt valon häivää. Ääniä kuuluin. Rapinaa ja jupinaa, autojen ääniä ja taisin minä olla jonkun tovin lenkoneessakin, ja kun vihdoin alkoi tuntua, että oisin perillä. Minua alkoi niin kovin jännittää, että loikkasin ovesta ja jouduin toiseen pakettiin, ja siitä seuraavaan ja taas ja taas ja lopulta yhdestä paketista hyppäsin salaa ulos, kun sen kulma oli revennyt. (Pojat miten hullusti, niitä paketteja kieputetaan ja pyöritellään postin mukana.) Ja kun minä pääsin pakutista ulos, minä vaan ajattelin että -Apua! Postitontun lakkini minä siinä tohinassa kadotin, mutta seuraavan silmän räpäyksen jälkeen, olin taas täällä Kievarissa teidän luona."

~kirjuri~