Hihitä hitaasti.

Niin ihanaa. Pakkasherra pussailli poskipäitä ja toivotti tervetulleeksi talventaikaan. Siellä tuli, nopeasti soljunut kaksituntinen ihmeteltyä ladulla, maailman kauneutta.
Majutveden jääkuorrutteilla hihiteltyä sunnuntaihihittelyä, vaikka perjantaita eletäänkin. Toiset huhki ammattilaiset, hiki noruen, kolmatta kierrostaan ohitseni ja minä nojailin sauvoihini, välillä lykin, kuin ennen nelivuotiaana, tönkköhiihtoa ladulla eteen päin. En mie suurta urheilujuhlan tuntua tuntenut suorituksistani, mutta voi miten tuntui mukavalta, nauttia poskipäitä nipistelevästä pakkasesta ja kiireettömyydestä, talviauringossa.

Kyllä minäkin hien sain pintaan. Siinä kahdessa tunnissa, missä ammatti hiihtäjät kiri varmaan sen 20km hiihtoluistellen ja luistelu hiihtäen, mie lykin luultavasti 8 kilometriä. Vaikea sanoa, sillä suksipaketin hintaan ei kuulunut matkamittaria. Mutta minulla oli ihan toisenmoisesti mukavaa, verrattuna niihin kouluvuosien, veren maku suussa, hiihdettyihin kilometreihin. Minä toivoin matkan kestävän pitkään ja "maaliin" päästyäni  en tahtonut heti kotiin lepäämään, vaan nautin vielä hetken auringon paisteesta, ennen kuin pyyhkäisin suksenpohjat puhtaaksi ja pakkasin ne nätisti kiitellen nippuunsa.

Onpa mukavaa olla aikuinen ja valita itse, missä vauhdissa on mukavinta mennä. Ehtii miettiä, tai olla miettimättä. Ehtii katsella missä on kauneimmat kaislikot ja kuinka kummallisesti hanki aaltoilee kaukana jäällä, tuulen tehtyä siihen kuvioitaan. Ja miten kirkas on jää siinä upealla luonnon jäällä, mikä on luistelijoiden iloksi aurattu. Ja miten vauhdikkaasti siinä luisteltiin. Ja mitkä ladut, hyvässä kunnossa ja aivan kuin juuri tehdyt. Ohrasaaren ympäröivä kävelytie kävelijöiden ilona ja koirakansan riemuna. Käveliöitä, hiihtäjiä ja luistelijoita oli ihan mukavasti. Jopa avantouimareita ja pilkkijöitä oli näkösällä.

Ja kaislikossa omat olentonsa. Ihan hetken tuntui, että jopa Luonnonkansa häärää keväthangilla omia touhujaan. Eihän tuota Aurinko Armasta voi vastustaa. On se niin kaunis ja mieltä virkistävä. Hymyilyttää jo ikkunasta kurkistaessaan. (Kunhan muistaa katsella sen säteilyä valikoivasti, eikä villakoirien ja pölypalleroiden sumentamalla katseella.) Ulos vaan, kaikki ne ikkunoiden pinnat ja pölysyheröt voi huiskia näkymättömiin semmoisena pilvisenä päivänä, kun niitä on vähemmän.
 Ja vaikka tuossa taannoin, silmääni tökkäsi keskustelu siittä, miten paljon paremmin, toisten paikkakuntien ladut on netissä, niin en mie paljoa sitäkään harmittelisi. Toki oisi mukavaa, jos toispaikkakuntalaisetkin saisi noista upeasti tehdyistä laduista nauttia, vaikka vaan pittitaivaalla kuvina, mutta ulkoa niitä silti kannattaa etsiä. Hyviä latuja. Onhan meillä toimivat leuat, kehutaan sanoilla ja teoilla, sitä mikä on hyvin. Kuvataan kierrellessämme ja kerrotaan kaikille, mistä mukavuuksia löytyy.. Mie löysin niitä ihan kotojäältä.

Ihastuttavaa kevät talvea ja kiitos laduista.
~W~