tiistai 6. joulukuuta 2016

Luonnonkansan turinoita: Isä-Äiti Aika

~*~
Meidän yksi apulainen onkin jo ”kuulolla”, eli mennyt ja tuleva alkaa nyt yhteistyöhön,” Huubert napautti ikkunaa ja nosti muistikirjani vasten sitä. Tytti oli raapustanut tyhjälle sivulle jotain. Nainen ikkunan takana vilkutti hämmentyneenä. Ja alkoi touhuamaan tahollaan jotain.

Samalla hetkellä Otsamon tuvan ovi napsahti auki ja ajattoman oloinen valkohiuksinen hahmo livahti sisälle. ”Aaa ja näemmä käytössämme on myös koko maailman aika.” Hymyili Huubert. Jäimme kaikki hyvin hämmentyneenä katsomaan vierasta. Huubert tuntui hänet tunnistavan, koska hymyili kuin ystävälle ja toivotti tervetulleeksi, ennen kuin meistä kukaan ehti tehdä mitään.

Juuri tulleesta oli vaikea sanoa, oliko hän mies, vai nainen, vanha, vai nuori, ihminen, vai muu elollinen, puuta, vai kiveä, näkyvä, vai näkymätön. Hahmo kumartui ja esittäytyi Isä-Äiti Ajaksi. ”Nyt-Aika, tarkkaanottaen. Tuleva ja mennyt, aika, jota parhaillaan hengitämme. Ja sitä kaikkea muuta.”

Olen omalta osaltani tätä soppaa työstänyt sillä, että annoin sotilaille valinnan hetken. Ja tuo tilaisuus teki heistä varkaan, kuten monista ennen ja heidän jälkeensä. Huomasin asian kyllä heti, mutta jostain syystä koin, että ihan itsekseni, en tätä soppaa saa syömäkelpoiseksi.
Siksipä nappasin teidät apujoukoksi, anteeksi yllätykseni.

Aika täällä tunturilla ei kulu, se ei kulu myöskään Luonnonkansan kievareissa, eikä muissakaan taukotuvissa. Ikkunat on aukaistu Kirjureitten luo ja he ovat käytettävissänne kaikissa tähän vaikuttavissa vuosissa. Näin teillä on Kirjureittenne kaikki muistot käytettävissä, jotta Tuulihuilu saadaan takaisin Valo-työhön.”

Minä jään seuraksenne ja autan kaikin tavoin mitä käytössäni on.
Kaamos on pyynnöstäni ottanut jäädytetyt erityissuojelukseensa, heidät on vaivutettu syvään parantavaan uneen. Mutta ilman Aurinkoa he eivät siitä herää. Tuulihuilu on siis saatava takaisin, samoin keino miten saadaan valoa tuntureille siksi ajaksi, kun Huilu on kateissa. Tuulet on valjastettu etsintäpartioihin, he kuljettaa teitä suotuisasti kaikkialle minne tahdotte. Nyt on teidän vuoro. Käyttäkää luovuuttanne.” Aika osoitti viimeiset sanansa Kirjureille.
~*~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti