Silloin kauan sitten,
sinä sanoit,
"Tahdon jo mennä.
Maahan kaukaiseen,
kotiin kultaiseen,
ajatuksen siivin jo
lennän."
Tuli aika,
ja pyörteenä tuulen,
Sinä ikkunan raosta
kiisit,
"Oli aikakin, päästä kotihin!"
sinä ohi mennessäsi
huusit.
Sinun kiiresi, minä ymmärrän,
varmaan paremmin, kuin moni,
sillä täällä näin, ei
usein oloaan,
vieras kotoisaksi opi.
Oman huumorinsa kuitenkin,
sivustaseuraaja näkee,
kun on monta meitä,
ja monta heitä,
jotka maailma toiseksi näkee.
Sua kaivaten en muistele,
vaan hymyilen leveästi,
sillä tiedän sen,
että askelees
tänään kulkevat,
höyhenen keveästi
Otit paikkasi,
lensit kotiisi,
omaani minäkin
matkaan kerran,
Mutta tänään,
tässä
tässä
ja näillä teillä
lähetän ilmojen halki suukon,
Olet rakas,
matkaas jo jatkoit,
meistä et huolta kanna,
hiukan toisinaan,
ihan vähän vaan,
tarpeen tullessa,
neuvosi fiksut annat.
Vaan jos läheltä kuljet,
enkä sua huomaa
saat tuntuvan
läpsyn antaa.
Ja ilossa
sinut lähellä
niin helposti aina tunnen
kun naurusi, sieltä jostakin,
minä sydämen korvilla kuulen.
minä sydämen korvilla kuulen.
Sinne jonnekin Isolla Ärrällä.
~W~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti