Uusi Musta?

Nyt kirjoitan aiheesta joka on TABU. Mutta Taivas me ollaan toisinaan typeriä, me ihmiset. Turhautavan typeriä.

Niin miehet, kuin naisetkin. Me kaivataan ihan tuhannen paljon rakkautta kaikki ja eksytään sen kaipuumme sokkeloihin. Mennään paareihin ja rennon humalaisina, tavataan toinen rennon humalainen vastakappaleemme ja zädäm olemme "löytäneet" täydellisyyden. Hyppäämme sänkyyn ja aamun tullen tuijotammekin kauniin ihmisen sijasta krapulaista ihmistä, krapulaisen ihmisen silmin ja olemme vieläkin syvemmässä murheen tilassa, kuin ennen viihteelle lähtöämme.

Emme laastaroineet itseämme, vaan revimme itsemme entistä enemmän riekaleiksi ja tyhjensimme sen vähäisenkin kertyneen rakkauden eliksiirin pois, antamalla sellaisen ihmisen viedä sen meiltä, jonka tarkoitus nyt lähinnä, oli purkaa paineitaan. Kostamme tuon hyväksikäytön iskemällä seuraavan viattoman sielun ja käytämme häntä välikappaleena sängyssä ja heitämme pois. Napsimme ihmisiä, kuin marjoja mättäältä. Syömme itseämme ja toistemme tunteita. Siksi, ettemme kestä jäädä yön pimeyteen yksin.

Minä olen aina "kehuskellut" itsenäisesti viettämäni ajan pituudesta. Se on virallisesti koko elämän mittainen yksinäisyys/itsenäisyys, mutta tähänkin elämään mahtuu monta askelta, joilla laastaroitiin rikottua sydäntä. Sitä kesti aikansa sitä laastarointia, kunnes huomasin, että nyrjähtäneeseen omakuvaani, ei auta seksillä laastarointi, ei yhden, eikä kahden illan juttuina. Ei missään muodossa, tai no erään viisaan sinkkublogi nikkari Henriikan ajatuksen mukaisesti, mielikuvituspoikaystävä, on kyllä ollut tavattoman hieno idea. Hän (mielikuvituspoikaystävä) pelasti minut hulluudelle/hulluudelta, noin neljän, tai viiden vuoden selibaatin jälkeen.

Selibaatti ei päättynyt, mutta järkikulta melkein säilyi. Ja miksikö kirjoitan tästä aiheesta blogia? No, koska olen pitkään seurannut ystäviäni, tuttaviani ja itseäni tässä ihmissuhteiden suossa ja huomannut meissä epätoivon. Yksinäisyys tappaa, meitä pikkuhiljalleen. Jotkut meistä ei siedä sitä lainkaan ja toiset taas harvinaisen hyvin, noin päälle päin. Pitävät kaikin voimin ja suurella mustasukkaisuudella kiini siitä, ettei kukaan vain tunkeutuisi, sille MINUN tontille. EI sittenkään, vaikka kaipuu toisen läheisyyteen, on tehdä sielusta hullun.

Koska viimeksi tänään, yhden nettilehden otsikko kirkui, ettei ihmiset enää sitoudu. Että he harrastaa seksiä lähes, vain liikunnan vuoksi. Koska jokin aika sitten luin "uutisen", jossa kerrottiin, että jossain maailmalla, on tullut muotiin seksiorgiat tyyliin Venäläinen ruletti. Porukassa on tyyppi jolla on HIV ja kukaan ei tiedä, kellä se on ja tarttuko se, kuinka monelle osallistujalle ja sitten jännitetään tuloksia. WUHUU.. 

No hitto, muikeenpaa liikuntaa ei varmasti oisikaan, kuin mitä hyvä seksi on.  Mutta kuinka kukaan voi ja pystyy seksiin ilman minkäänlaisia hyviä tunteita? Vain jumppana/urheilusuorituksena, tai Venäläisenä rulettina? Oman terveytensä kustannuksella. ONko Pallontallaajat tullut hulluiksi vai mikä hitto teitä/meitä riivaa. Minne on kadonnut seksuaalisen elämän hyvät puolet, se nautinto olla toisen, Rakkaan ihmisen seurassa. Seksissä on kuitenkin, (ainakin minun mielestä,) niin tuhannen paljon tunteita mukana? Siis Pitäisi olla, muutenhan se menee ihan täydellisesti sähellykseksi?

Vai se sähellyskö, siitä tekee sen jumpan? Ladattu ase ohimolla jännityksen? Minä tiedän, että tavattoman moni pahoittaa nyt mielensä, tästä kirjoituksesta, moni lyö kättä yhteen ja huutaa hurraata, mutta kaikille suon omat oikeutensa reakoida, ihanaa että reagoit. Silloin sinä tunnet ja olet elossa.

Sitä minä tarkoitan tuntemisella. Jos me tuntisimme ja ottaisimme tunteet mukaan siihen, että lähellämme on toinen ihminen, meidän kehomme sanoisi meille, miten tuon toisen ihmisen seurassa voi olla. No on totta, että meistä monet vihaa koko maailmaa ja toiset ei tunne mitään, toiset rakastaa koko maailmaa ja näin ollen, myös sen jokaista hengittävää ja olevaa olentoa. Se on hienoa, ihanaa kerrassaan, mutta rakkauden keskellä, ei osaa suojautua, tulet helpommin loukatuksi. Vihan keskellä, et tunne lempeyttä ja sydämen lämpöä, muutat rakkaudenkin hyväksikäytöksi. Täysin tunteettomalle, kaikkien näiden maailman tunteiden käsitteleminen, on aivan kuin ulkomaankielet, helkkarin haasteellisia ymmärtää. 

Ja tunne imurit, nostan tässä kohdin käteni ylös, me imuroimme kaiken. Nekin tunteet, joita se lähellä oleva, ei tunne tunteneensa. Yksinkertaistettuna: Olen halausotteessa, tunnen omat sekavat tunteeni, mielihyvän halauksesta ja hiukan ujon ja hämmentyneen olon, siitä pelkästä halauksesta. Samaan aikaan sen, tuleeko saatu halaus, millä ajatuksella annettuna, onko halaaja siinä mukana, onko halaus vain välttämättömyys, kuinka piaan siitä on irrottauduttava, tunteeko halaaja millaisia tuntemuksia, uskaltaako niitä ottaa vastaan vai ei, useinmiten ei, se tunne kavalkaadi, joka päähäni hyökyy on hyytävä, ja jos siinä on lähettyvilläkään muita ihmisiä, minä arvoin myös sen, kenet halaava ottaisi mieluumin halaukseensa, kuin minut, (Tämä kaikki oli siis "yksinkertaistettuna" ja perustuu tuntemuksiini, eli on silkaa arvailua.)

 Tässä vaiheessa halaus on hyvä lopettaa ja laittaa pakki päälle ja ottaa suunta Eritielle. Nykyään aina, halaus päättyy halaukseen, ei jatku edes suukko asteelle, sillä olen jo diagnosoinut niin halaajan, kuin omat tunteenikin ja todennut, ettei maksa vaivaa. Aika lopullinen ajattelu tapa, eikö? Kuinka usein, oisin ollut väärässä, diaknoosini suhteen?En tiedä. En vaan ota koskaan tuon pidemmälle selvää, oliko se siinä, vai ei. Eikä siitä edemmäs, jatka toinenkaan osapuoli. Hänkin siis sai, mitä minulta tarvitsi, jatkoi matkaansa ja vei halausta pidemmälle jonkun muun. Harmittaako se minua? Joskus, joskus ei, joskus se lähinnä naurattaa. Ja jos kysyt rakastinko minä, niin kyllä, rakastin minä, sitä hetkeä, että joku halasi, piti lähellään ja jakoi hyvää, lenpeää energiaa kanssani, yhden halauksen ajan, ei varastanut minun voimiani, enkä minä hänen.

Mutta se seksi, siitähän minä aiheen aloitin. Sehän on parhaimmillaan yli kaikkien tunteiden menevää nautinnollisuutta ja edelleen, parhaimmillaan sen jälkimainingeilla kelluu, kuin pumpuli pilvissä. Se laittaa hihkumaan Wuhuuta ja nauramaan niin, että raitti raikuu. Hiukka niin kuin ne parhaat aallot järvellä, tai sekopäisimmät hilavitkuttimet Linnanmäellä,  Särkäniemessä, ylipäätään huvipuistoissa. Mutta mie olen sitä mieltä, ettei niitä ihan parhaita kokemuksia saa, jos ei molemmilla ole yhtäläinen mieli, ja yhtäläinen kunnioitus, toisen kehoa kohtaan. Samaa iloa ei tunne silloinkaan, jos itse kunnioittaa omaa kehoaan, mutta toinen ei lainkaan omaansa, eikä sinun kehoa. Ei myöskään silloin, jos itse Ei kunnioita omaa kehoaan. Se ei vain toimi niin. Jotain tärkeää ja olennaista puuttuu.

Keho on temppeli, asunto ja Pyhä piilo, jossa sielumme asuu. Se suojelee meitä, meidän herkkyyttämme ja kauneuttamme sitä korkeinta meitä, joka olemme, jota ei tunnista, kuin meidän kallein ja tärkein ystävämme, tukijamme, rakkautemme. He ymmärtää olla loukkaamatta sitä. Minä suhtaudun kehooni liiankin suojeluhaluisesti. Älä koske, älä loukkaa. Älä Satuta. Minun.

Toiset suhtautuu toisin. Antautuu helpommin, avautuu helpommin, lähestyy helpommin, ottavat myös osumia helpommin. Sekään ei ole väärin, nostan hattua tuolle uskallukselle ja itsensä etsinnälle, mutta älä satuta itseäsi pitämällä itseäsi halpana, tai kostamalla kehosi avulla kärsimääsi paha. Näitä asioita pohdiskeltuani mieleeni tuli "Olisiko entisissä ajoissa sittenkin, jotain hyvää?" Pidimme neitsyyttä, koskemattomuutta, arvossa. Kunnioitimme toistemme koskemattomuutta ja suhtauduimme kehoon arvostuksella. Ainakin näytösluontoisesti, julkisesti. Mutta jossakin keho raiskattiin, nöyryytettiin julkisesti ja tehtiin siitä halpa, naisesta tehtiin halpa, ostotuote, huora, jos hän nautti kosketuksesta. Miehestä MIES, kaikkien seksijumalten korkein kungas.

Yhä vieläkin meidät laijitellaan, sukupuolen mukaan, seksuaalikäyttäytymisen mukaan, ulkonäön mukaan.

Naistenkaataja miehiin ja kevytkenkäisiin naisiin pihtarinaisiin ja laatutietoisiin miehiin. Huoriin ja homoihin, "lesbot saa olla, mutta homot voi painua vittuun" huuteli Tenkanen "humoristisesti" viimeyön Vintturissa. Että se siitä suvaitsevaisuudesta. Mutta seksi, ilman rakkautta, henkensä uhalla? Minusta se on köyhyyttä ja tyhjyyttä. Ja tämän aikakauden mukaan, se on tämän hetken Musta, eli se muotituote, hotti juttu , kuuminta ja upeinta, julkisesti ja salaa kuvattavaa. Mitä laittomanpaa ja järjettömänpää, sen parenpi.

Kiitos, ei edelleenkään muodin oikkuja minulle. Ota ja halaan mielikuvituspoikaystävääni ja odotan, kun mielikuvitukseni muotoilee hälle lihaa luidenpäälle. Ja kun hän on lihaa luita ja verta, halaan häntä ja analysoin, pidänkö, vai pistänkö pihalle. Sillä ilman molemminpuolista rakkautta ja välittämistä, ei mikään tunnu miltään. 

Kiitos ja anteeksi. Pihtaillen, hellyyden puutteessa, toisten heittäytymiskyvyistä kateellisena, mutta yksinkin onnellisena, Wilhelmiina.