Pitäisi paketissaan.

Pitäisi tehdä...

Paino sanalla pitäisi.

Kaikki sen jälkeen sanottu, alkaa automaattisesti tuntua vastenmieliseltä. Pitäisi. Täytyisi. Olisi pakko. No pakko on vain syntyä ja kuolla, kaikki siinä välillä on melko vapaaehtoista. Ihmiselle kun on annettu se vapaa tahto. 

Miksi silti tuntuu, että pitää, täytyy ja on pakko, (aina toisinaan) tehdä jotai, mitä ei juuri nyt tahtoisi, haluaisi, tai viihtityttäisi yhtään tehdä? Minä tiedän, tämä on ikuisuus kysymys ja kysyn tätä hiljaa mielessäni, ääneen mutisten, mustaa valkoiselle raapien, alvariinsa ja tämän tästä, säännöllisen epäsäännöllisin väliajoin.

Saanko vastauksia?Noup.Tuleeko tilanne paremmaksi pohtimisesta? Noup. Tyhjeneekö paine päästä? Noup? Miksi sitten? No jaa, Miksi ei? Miksi vastaasi tulee aina joku joka, mielestään tietää asiat paremmin, kuin sinä? Miksi joka porukassa, on aina joku, joka ei ole kanssasi samaa mieltä? Miksi aina ja kaikkialla tulee vastaan neuvoja, jotka ovat päinvastaisia omaan elämänkatsomukseesi nähden? Miksi tunnetaan syyllisyyttä, kun teemmekin oman tahtomme mukaan, emmekä kuten koko valtaväestö, on aina ennen toiminut?

Siksi kun... Odota... Juu en tiedä, muuta kuin että: tehdesänin niin kuin teen, olen enemmän sopusoinnussa itseni kanssa, kuin odotaessani aivottomana käskyjä joltain muulta. Jos käsky oisikin ristiriidassa oman ajatusmaailmani suhteen? Voisinko toimia vastoin ajatuksiani? Minähän elän omaa, enkä kenenkään toisen elämää. Voisinko olla onnellinen toisen käskystä?

Olen viikon Lukenut. Ei mitään, mitä professorit arvostaisi. Tämän kirjojen sarjan  tapahtumat,  täyttävät toisinaan pääni niin, että on vaikea erottaa, milloin olen kansien välissä ja milloin niiden ulkopuolella.  Olen käynyt ulkona, vain hakeakseni postit ja käydäkseni naapurissa kylässä. Kotini on mukavan rauhallinen. Joskus olen kuulevinani, kuinka makuuhuoneen ikkunan alla, joku viisas käy keskustelua "vähenpiarvoisensa" kanssa siitä, kuinka kuuluisi elää. Onko se todellista, en ole varma.

Siitä huolimatta, minä välttelen toistaiseksi viisaanpieni neuvoja, sillä pahoitteluni, niistä tulee vihaiseksi, tai ainakin hyvin vastahankaiseksi. Mielestäni, on muitakin tapoja elää, kuin paketoimalla itsensä siihin laatikkoon, joka on se pienin mahdollinen, ihmistä itseäänkin pienenpi.

Minä olen nyt tässä, yhden asunnon kokoisessa laatikossa. Odotin hetkeä, jolloin keksin itse, mikä on parasta minulle. Keksin, että se on juuri tämä tässä, olla rauhassa. Nyt. 

Seuraaviin tehtäviin ryhtyminen, on pohdinnassa, mutta ei vaadi tekoja juuri nyt. Tekemään ryhtymiseen, voi vierähtää kotva, tai sitten tekemisen oivallus, iskee hyvinkin piaan. Minä toivon, että siinä vaiheessa, en pakota itseäni muottiin, jossa on ahdasta, epämukavaa, tai kivuliasta olla.

Toivon, että silloin pitäisi, täytyisi, tai olisi pakko, olisi omassa paketissaan.  Ja minun kaikkea tekemääni, ympäröisi tekemisen ilo ja olemisen onni. Kuten eloani nyt, tässä kotini kokoisessa paketissa. Lukeminen on laajentanut sen monen maailman kokoiseksi. 

Se tuntuu kerrassaan sopivalta.

~W~