Paskaa.

Kun joskus vaan ärsyttää kaikki.

Tekee mieli ruikuttaa ja valittaa ja moittia,

muttei tehdä mitään, mikä voisi pelastaa päivän. Saada hymyn huulille, tai räkänaurun ryöpsähtämään yli, mutruun väännetystä turpavärkistä.  

Joskus vaan ketuttaa kaikki.

tekee mieli sanoa kilometrin verran rumia sanoja ja todeta joka uutisesta "paskaa". Olla teini, jonka angstit on oikeutettuja ja maailmanraivo hyväksyttävää, vaikkei se tietäisikään miksi ja mitä kohtaan, sitä raivoaan tuntee.

Joskus sitä vaan on ja juputtaa.

Peilistä katsoo myrtynyt ja tikkuuntunut ämmä, tai ukko jääräpää. Perse on iso ja pohkeet paksut ja silmien alla jonkun vieraan miehen kauppakassit. Näyttää pahalta, ei lainkaan rakastettavalta, tuntuu pahalta, ei lainkaan rakastavalta.

Voi kuinka joskus, vaan vihaa itseään. Peilikuvaansa ja ulkoista, sekä sisäistä itseään.

 Joskus vain kaikki on "paskaa".

Uutisantia myöten, kaikki samaa, sinä tyrkit sitä näkyvilleni ja minä jatkan sitä, tyrkkien sekaan omaa paskaani.

Juputin, mukutin, mökötin, kökötin, mäiskis.

Viddu. Kaikki on PASKAA. Läjä sitä itteään, kasvattaa niityllä heinänkorsia ja kukkasia, tulee perhonen, hemiläinen ja amppari kukista mettä keräämään. Ja me mökötämme. Ai niin, se oli kesällä, nyt on talvi ja ulkona loskapaska valuu pitkin tietä ja kiillottaa luistinradan tien päälle.

Keitä vettä ja laita teepussin seuraksi lusikallinen hunajaa, pyylevän pörisevä piriäinen, teki sen siitä yhden kesän paskasta. Se on makeaa ja hyvää. Jos asiaa ajattelee sillain karkeimman kautta, alkaa naurattaa koko paska.

Sillai tällai konusti ajatellen, ei se ny niin pahasti oo.

 ~W~