Luonnonkansan turinoita: Asioissa eteenpäin (Osa 1)

~*~

Eilen kertomastani jokunen aika myöhemmin, Tytti oli aloittanut työnsä Isomummilla. Kantolassa toimi jo kievari ja melko vilkas sellainen. Juuso oli matkalla ensimmäisen oppimestarinsa luo, yllättäen hän oli taas pulassa. Matkalla hän oli hukannut osoitteensa ja sinkoili nyt tupien välillä eksyneenä ja lähes kyynelten partaalla. Oli meneillään jo ties monesko ovi, jota hän tempoi kotoaan lähdettyä, eikä edelleenkään muistanut oikeaa osoitetta. Ajatuksissa pyöri hiukan sitä ja tätä, muttei osoitetta, ei edes opettajan nimeä.

Seuraavasta ovesta nykäistessään, hän tupsahti suoraan Tytin syliin, kaataen sekä Tytin, että hänen kantamansa maitohinkin, pitkin tuvan lattioita. ”Sinä kuriton taas!” Tytin topakuuden tuntevat tirskahti hiljaa vieressäni. Heistä piittaamatta, Tytti kertoi tarttuneensa Juusoa korvasta ja laittaneensa "pojan siivoamaan lattiat ja lopulta koko tuvan." (Juuson tekemä siisti työjälki, teki häneen taas kerran  vaikutuksen.)

Kun tupa oli siisti, Tytti vilkaisi Juusoa alkoi hymyillä.

Juuson partahaivenista roikkui pölyvillakoira, se koetti pelastautua Juuson nenäliinalta. Hätääntyneenä se heilautti itsensä suoraan Juuson nokkaan ja aiheutti valtavan aivastusryöpyn, joka sinkautti otuksen lattialle ja vavahdutti astiakaapin sisältöä.

Juuso näytti hämmentyneeltä ja hiukan äkäiseltäkin.”Kaikkea sitä, pitäisi eteenpäin päästä ja tässä sitä jumitaan, taas tuon saman Likkalapsen komenneltavana. Nättihän tuo on, mutta miten tuolle hirmulle sanotan vastaan?” 

Jupina tavoitti Tytin korvat ja aikaan sai heleän ja varsin tarttuvan kikatuksen. Ensin ihan tavallisen ja sitten, jostain sisältä saakka korviin kantautuvan naurunkikatuksen. Eikä sille kikatukselle ja naurulle tullut loppua, ennen kuin kumpikin Tonttu istui tasapyllyllään lattialla ja pyyhkivät kikatuksen kyyneliään, suuriin nenäliinoihinsa.

~*~