Luonnonkansan turinoita.

Eilen innostuin siivoamaan kesän pois Wilhelmiinan Kesälästä. Teimme töitä yhdessä Jalon kanssa. Emme olleetkaan toviin puuhailleet yhdessä ja riemu oli kyllä suuri, saada siistiä aikaan. Toki tintit piti tänään puhuttelua ikkunoita koputellen, että minnekkäs veit kaikki talventörröttimet ja kuihtuneet kasvit, vielä niissä oisi ollut syötävää meille.

No roskat meni roskiin ja Kesälä tuli siistimmäksi. Ja aamulla Jalo kömpi kanssani aamukahville turisemaan." -Vielä voitaisi siivota, laittaa valotkin jo. Marraskuu ja kaikkea."
-Niin niitä valoja kaipaisin minäkin, mutta on se ikkuna remontti tulossa, niitten takia pitää siirtää valot pois kuitenkin, niin josko ootettaisi vielä?
"Mutta kun se yhdessä tekeminen oli niin kivaa. Ei olla paljoa tehty yhdessä nykyisin..."

Istuin hiljaa ja hörppäsin kahvia harmaasta kupista, Siitä neljännestä, tai viidennestä lempikuppi-vaihtoehdosta. Pölönen särkyi jotenkin ja mandalasta katkesi lopulta korva, vara pölö oli liian pieni ja Turtsi liian kevyt. Kivoja kuppeja, mutta turinatuokiolla pitää omissa käsissä olla jotain todelliselta tuntuvaa, kun ympärillä oli niin satumaisia ja hämmentäväisiä tilanteita.

Nyt melkein hyppäsin tuonne harmaaseen kuppiin piiloon nolouden puuskassani. Jalo oli eilen ensin melkein kyörännyt minut pois Kesälästä. Kun kysyin syytä tähän, hän hölmistyi ja kysyi taas kuten joskus vuosia sitten että ”Kuuletkos sinä minua? Ja minä vastasin Kuulen kyllä, kiitos. Mitäs minä olen oikein tehnyt väärin?  Ja Jalo kertoi. Pitkään ja hartaasti. Voi olla, että tämän turinan kertomisessa menee koko Joulukuu, kunhan saan sen ensin kirjattua kansiin.

~Kirjuri~