sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Musta aukko

Tuntuuko muista koskaan siltä, että pitäisi olla todella "ylhäisen julkisessa" asemassa tullakseen kuulluksi? Että täytyisi olla JOTAIN saadakseen esimerkiksi sanoa olevansa väsynyt ja kyllästynyt ilman sitä "No semmosta se välillä on kaikilla."kommentia.

Tiedätte varmaan kaikki, miten tuo kommentti tulee aina sellaisella vähättelevällä äänellä, josta huokuu sellainen syvä paheksunta ja tyytymättömyys sinuun/minuun, joka erehdyin sanomaan ääneen sen, miltä juuri nyt, kaiken keskellä tuntuu. Ja viis siitä, että olit viikkokausia pääsi sisällä paininut noiden ajatustesi kanssa, koettanut tsempata itseäs jaksamaan ja ajattelemaan positiivisia ja iloisia asioita. Viis siitäkään, että olit pääsi sisällä miettinyt kuinka uskaltaisit alkaa keskustella asiasta jonkun kanssa, koska haluaisit saada joltakulta tukea ja ymmärrystä. Hiukan lohdun sanoja, tai uutta näkökulmaa. Reunoja sille Mustalle aukolle, joka tuntuu nyt vaan kasvavan pään sisällä ja aiheuttavan entistä suurenpaa epävarmuutta olemisen oikeuksiin.

Millä tavalla ottaa ja kokoaa itsestään uutta, kun tietää, että kaikki saavuttamisen arvoinen on jo tehty ja loppu on oikeastaan täysin kiinnostamatonta tuupaa. Pitää olla "oikeasti" tehnyt jotain voidakseen sanoa, että kaikki saavuttamisen arvoinen on jo tehty.

Kun meillä kaikilla on niin ommammelainen elontie.
Minun elonpähkinän piti tähän mennessä sisältä jo perhe (mies ja lapset), vakituinen työ (hyvällä liksalla), oma koti (hulppealla paikalla, omakotitalo, itsestään siistytyvä, siellä ateljee, jossa voisin harrastaa taiteellisuuksiani.) Ja Auto. (hieno) Ja matkustellutkin oisin, jo vähintään kerran maailman ympäri. Ei ihan toteutunut nämä unelmat mutta aikansa nekin eli.

Minun maailma on ollut aika pieni, ei lainkaan vähäpätöinen, mutta pienenpi, kuin millaiseksi sen kuvittelin lapsuuden unelmakielekkeellä istuessani. Ja ei, minä en ole saavuttanut elämässäni juuri mitään sellaista, jonka jälkeen voisin dramaattisesti lopettaa urani ja sanoa että "Kitti se oli nyt tässä!". 

Tosiasiassa olen vasta nyt elämäni alussa, sillä nythän minusta on karsittu kaikki luulot pois ja voin aloittaa tyhjältä pöydältä. Hypätä mustaan aukkoon ja katsoa onko siellä yhtään mitään löydettävää.
Minä tiedän jo, mitä on turha yrittää saavuttaa ja minä tiedän mitä ilman minä selviän. Minä tiedän senkin miltä tuntuu, kun unelmat ei toteudu ja minä tiedän, miltä tuntuu päästää niistä irti, katsoa kun ne kuolee. Harvat näistä jo opituista asioista tuntui hyvältä, mutta opittu on.

Mutta nyt kun hyppään siihen Mustaan aukkoon, Minulla on yksi toive. Vaivattomanpaa matkantekoa, vähemmällä surulla ja kivulla.

~W~








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti