tiistai 17. lokakuuta 2017

Tunnevoimani

Kirjoitin tämän tekstin joku vuosi sitten kertakaikkisen ahdistuksen vallassa. Se olo mikä minua tuollon riivasi, oli yhtä aikaa voimaa ja voimattomuutta. Tämä on "julkaistu" silloin fb sivullani ja herätti ajatuksia suuntaan ja toiseen. Enimmäkseen yleensä tunteen siitä, ettei ole oikein soveliasta tuntea näin. Miksi?


"Viha

17. lokakuuta 2011 kello 20:23
17.10.2011   (Huom! kirjoitus vuosi.)

Hei maailma.

Juuri tänään vihaan sinua niin, että jos osaisin, rakentaisi pommin, jonka räjäyttäisin peruskalliossasi, piittaamatta lohkaisisiko se ison, vai pienen palan sinusta. Vihaan sinua niin, että se huuto, joka olisi kurkustani purkautumassa, on liian suuri, liian repivä ja liian korviin sattuva, tullakseen ulos, muutoin kuin nyyhkäisyin.

Luoja miten vihaan sitä vihaa, joka tekee minut voimattomaksi, kyvyttömäksi edes liikkumaan. Mina vihaan sitä, miten saat minut tuntemaan itseni syylliseksi kaikkeen.

Tuoko sen syyllisyyden maailma, vai joku sisäinen vainolaiseni, joka ei jätä minua rauhaan, ennenkuin on nujertanut minut kokonaan vihan, ahdistuksen, raivon ja epätoivoisen toivottomuuden alinpaan helvetin kuiluun? Minä vihaan vihaani. Vihaan sitä, ettei minusta löydy enää rahtuakaan rohkeutta nousta puolustamaan onneani ja hyvää oloani. Tule ja muserra minut, kun kerran kuitenkin aiot sen tehdä. Muserra ja tapa niin moneen kertaan, kuin se tässä elämässä on välttämätöntä, että saisin rauhan.

Olet leikkinyt kanssani kissaa ja hiirtä, saat minut houkutelluksi esiin, laskemaan suojakilpeni. Ja juuri kun ole suojattomimmillani, sinä isket. Sinä tuot eteeni hyvyyttä ja iloa, viedäksesi ne hetken kuluttua pois. Joku muu tarvitsee sitä enemmän. Viskaat eteeni mukavan tuokion, jonka kuorrutat kieroudella. Lopuksi joku tulee ja kaivaa itsetunnolleni sopivan kokoisen haudan ja heittää sen rippeet monttuun odottamaan kivi -ja rojukuormaa peitokseen.

Minä vihaan tätä peilikuvaa, joka katsoo minua itkien ja varmana siitä, että juuri hän on syyllinen omaan ja kanssaihmisten pahaan oloon. Kipuun ja särkyyn, heidän voimattomuuteensa ja siihen, että koko maalliset harmit on kasattuna heidän kannettavaksi. Peilikuva ehtii muutamassa hetkessä tekemään heistä toivottomia, voimattomia, päättämättömiä ,kaikin tavoin vanhoja, väsyneitä ja elämäänsä kyllästyneitä ihmisiä, jotka ei löydä elämästään mitään hyvää. Tekikö peilikuva sen silloin, kun oli poissa paikalta, vai silloin kun käveli ohi, vai jo syntyessään? Miten taivaan nimessä hän ehti?

Ei saisi vihata, ei edes väärin kohtelevia ihmisiä, ei ketään lähimmäistään saisi vihata. Vihaan siis itseäni ja sinua maailma. Olet kammottava, kiero ja täysin tunteeton. Olet epäreilu ja välinpitämätön. Tuuditat minut kuvitelmaan, että kannat minua, olet voimani ja rakkauteni, rohkeus ja tukipilarini jokaisessa vaikeudessa, mutta yllättäen, maailma, sinä oletkin ne vaikeuteni ja ylipääsemättömät esteeni.

Olen kuoleman väsynyt ja sisälläni velloo kuin hirmumyrskyssä. Minä niin vihaan ja olen voimattomanpi kuin ikinä. Kyvytön tekemään tänäänkään mitään oikein. Mikä oikeus sinulla on ottaa minut syliisi ja paiskata hetken päästä kallioihin? Mikä oikeus sinulla on kohdella minua hyvin, kun tiedät, että jostain tulee joku, joka kaataa päälleni kuumaa öljyä. Miksi sinä rakastat ja vihaat minua, järjettömällä voimallasi. Kun minulla ole pienintäkään kykyä, eikä voimaa puolustautua?"

~W~

Tänään koen, että kun tuona päivänä, annoin itseni kirjoittaa vihan tunteeni ulos, aloin parantua. Alkuperäinen teksti oli rajunpi, ahdistuneenpi ja repaleisenpi, kuin tämä, jota kirjoitin ja hioin siihen saakka, että hyväksyin sen ensin fb. sivulla julkaistavaksi ja nyt vuosia myöhemmin sinun luettavaksesi ja itseni muistettavaksi.

On aidon oikeasti niin, että joskus vihaan pitää tutustua kunnolla:
Jotta sen voi rakentavasti käsitellä.
Jotta siitä voi oikeasti päästää irti. 
Jotta sen voi antaa pois.
 Jotta sen voi haudata, kuin tiensä loppuun asti kulkeneet kuuluukin.

Minussa on edelleen vihaa, ei paljon, ei tukehduttavasti, ei niin, että joutuisin sen pakolla piilottamaan, mutta sitä on riittävästi, jotta tunnen siinä olevan voiman. On hyvä tuntea tunteissaan oleva voima. Muttei ole hyvä tukahduttaa tunteissaan olevaa voimaa, koska silloin se kääntyy minua itseäni vastaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti