Luonnonkansan turinoita: Asioissa eteenpäin. (Osa 4)

Itsestäänselvyyksiä

~*~

Juhlissa Juuso tapasi uuden Mestarinsa ja opettajansa Huubert Näreistöniemen Lemmenjoen seuduilta. Hänet oli valittu Juuson oppimestariksi ihan tietyistä syystä. Muistatte Juuson ihailevan suhtautumisen kullankaivajiin?

Huubert on taiteilijaluonne, joka ei oikein viihtynyt yhdessä paikassa kauaa ja näin ollen kulki taiteilijoiden ja kullanetsijäin matkassa, tuvalta toiselle. Samalla, kun teki luonnonvestoksia keloista ja kiviröykkiöistä. Hän myös teki korutaidetta ja opetti sitäkin. Hän oli usean taiteilijan tuvan ja kullankaivajan lepopaikan tupatonttu ja melkein kaikkien vaskoolinkantajien kodinhenki. Eipä siis Juuso, ihan vääriä reittejä ollut kulkenutkaan. Melkein oli ollut siellä missä pitikin, vain muutaman Nyt-hetken myöhässä.

Jokunen ihmisvuosi myöhemmin...

Juuson Oppivuodet kului sutjakasti. Muutamaa tohelointia lukuun ottamatta, Juuso oppi kuten aina, kaiken ihan hetkessä. (Ellei sitten sattunut olemaan, jotain tärkeänpää mielessä.)

Oli tulossa Joulu. Juuso ja Huubert Näreistöniemi oli matkalla Korvatunturille. Juuso oli päättötodistusta vaille valmis Kotitonttu. Se ojennettaisiin hänelle illalla Joulupukin suuressa tuvassa, virallisessa todistustenjakotilaisuudessa. Samana iltana, hän tapaisi myös Tytin. Se hermostutti yllättäen Juusoa enemmän, kuin mokoma valmistumistodistus.

Juuso Ja Huubert astuivat ovesta ja huiskis, tupsahtivat suoraan Kantolan tupaan. Yllättäen, tuiskis, suoraan Tytin syliin. Sen verran ketteryyttä ja nopeutta oli Juuso oppinut, että puuromaito ja tyttö pelastuivat maahan kaatumiselta. Mutta moiteryöpyltä yllätyshyökkäyksestä, ei pelastanut mikään. Huvittuneena Juuso kuunteli, niin Huubertin, kuin Tytin moitteet.

”Nuo ovet! Kun vielä oppisin ettei niitä huijata. Jos ajatus on jossain muualla, kuin minne on menossa, niin ajatuksen luonahan sitä silloin olen. Heti kun ovesta astun, niin se vaan on. Onneksi se toimii myös niin, että kun ajatus on Juuson luona, Tytti on Juuson luona, heti oven avattuaan. Tietää noin suunnilleen, olevansa tykätty vieras." Myhäili Juuso, ryöpytys nimittäin oli lähes poikkeuksetta samanlainen.

”On se onni, että olemme olemme kaikki menossa seuraavalla avauksella Korvatunturille, muuten tällä matkalla menisi taas kauan.” Tuumi Huubertti. Hän muisteli turhautuneen huvittuneena Juuson etsintäkoetta, muutaman ajan takaa. Oli tarkoitus, että hän menee edeltä, kolmen kullankaivajan valtaukselle. Juuson piti etsiä hänet ja tulla perässä, samaan paikkaan.

No ensin Juuso meni Kantolaan, sieltä hän tuli Kaivaja-Kustaalle, Huubert lähti Vaskooli-Villen luo. Juuso humpsahti ensin Kantolaan ja tuli sitten perässä. Opaali-Ollille mennessään Huubert oli pyytänyt Tytti mukansa, jotta koe tuli suoritetuksi. Hän kun halusi testata kunpi mahtoi olla syy Juuson poukkoiluun, Kantolan tupa vai Tytti. Arvasitte varmaan?

 Toisinaan Huubert jo luopui toivosta kulkea ovien kautta ilman välikäyntejä ja yhden päivän myöhästymisen jälkeen, laittoi Juuson hetkeksi kulkemaan jalan kullankaivajien kanssa. Niin kuin se oisi mitään auttanut? Tytti, niin tomera kun olikin, sinkoili ovista samallalailla. "Ei ihme, että sydän kikattaa, kun se rakastaa." Tuumi Huubert 

Palauttaen ajatuksensa takaisin Kantolan tupaan, hän ravisti päätään nuorelleparille, naurun kurtut naamallaan.

Juuso oli juuri tehnyt sormuspussistaan kaksi ja ojensi toista Tytille. Ikäänkuin he muka koruvalaa tarvisivat, Itsestään  selvään asiaan. Ihmisten kotkotuksia, mutta kaunis ajatus silti. Seikkailu on alkanut, Huubert tunsi sen parranpujokeessaan. Ties vaikka kuinka läheltä, sitä pääsisin seuraamaan, hykerteli Huubert mielissään.

~*~

Pee ja Ässä.

Halituips ja pusmuiskis. Rakkauden täyttämää joulua teille kaikille, toivottaa Luonnonkansa ja Kattilan väki. 

Kiitos, että kuljitte mukana.

Turinat ei jää täähän, mutta henkäisemme jonkin hetken,

julistaen kaikelle valtakunnalle joulurauhan ilolla ja valolla.

( Myös kirjurille.)