lauantai 1. elokuuta 2015

Mitä helvetin naisenlogiikkaa?

Tapahtuma on jo ohi ja itsensä hillitsemisen jälkeen, voisi normaalisti koko homman ohittaa olkapäitään kohauttaen. Sanoa paska kommentti, nulju tyyppi, ja se siitä, mutta... 

Minä kidutan itseäni edelleen, sillä tunteella, minkä tilanne nosti pintaan. Ja kyllä, tämän tekstin jokatoinen sana, olisi silkaa vit.prklettä, jos en koettaisi samaan aikaan sensuroida ajatuksiani. Olen opetellut karsimaan kirjoituskielestä pahimmat kerpeleet. Puheissa ne toisinaan ottaa vallan, tämän kaltaisina hetkinä.

Senkin haiseva sontaläjä, itsekeskeisin narsisti, jota maa päällään kantaa. Hapan kutun maito. Haiseva vuohi, peruutan, loukkaus vuohia kohtaan. Ja sontaläjäkin on puhdasta luonnon voimaa, mutta Sinä. LOINEN, parasiittii, joka ainoan kielen pahin kirosana. 

Sanoisin Alkulima, jollen kokisi, sen sanana, olevan jotain hassulla tavalla ilahduttavaa.

Ajatuksensa atomeiksi vääntävänä ihmisenä, on tavattoman vaikea olla "puhtaasti"vihainen ja raivoissaan, sille, joka on lokannut. Verbaliikaa, ei voi käyttää kuten muut, sillä mielellä on puolen miljoonaa merkitystä niillekin sanoille, joita toiset ei tunnista lainkaan.

Olen ollut raivoissani eilisestä asti. Ja voi laupias taivas, miten ponnetonta se raivo on, sillä tunteille ei löydy riittävän pahaa sanaa kuvailtavaksi. Ei tarpeeksi paljon sanoja, jotta voisin lyödä maahan sen ihmisen, joka aiheutti sen mielipahan sisälleni.

Sen lisäksi, tämän vuorokauden aikana, olen käynyt läpi kaikki opit anteeksiannosta ja posken kääntämisestä ja läpikorvien valuttamisesta. Siitä, kuinka ei saa antaa ihmisten puheiden satuttaa. Mitäs sitten, kun sattuu? Ja mitäs sitten, kun wtuttaa niin,  että silmissä pimenee.  Miksi minun pitää kuunnella sitä, kuinka joku paskantärkeilevä ihminen, kaikkitietävine ajatuksineen, ottaa ja jyrää minut ja muut ympärillään olevat. Nolaa ihmisten keskellä pelkästään siksi, ettei itse osaa, tai pysty hoitamaan omaa tehtäväänsä, sen vaatimalla taidolla. Tai ihan vaan siksi, että pystyy olemaan ilkeä kelle vain, ilman omantunnon tuskia.

Toisissa tilanteissa moinen kohtelu, tuskin oisi tuottanut minulle edes tuskaa, sillä arvostelu on arkipäivää. Mutta silloin, kun joku hyökkää varoittamatta kimppuun, minun nahkani, ei suojaa minua yhtään. Asfaltti-ihottuma on taattu ja nöyryytys samoin. Näissä tilanteissa minusta tulee se sama pikkutyttö, joka koulupäivän jälkeen, mietti vastaiskuja päivän aikana saaduille solvauksille. Aivan liian myöhään, aivan liian hidasjärkisenä, aivan liian heikolla itsetunnolla. Pelin jo menettäneenä. Saasta, että sattuu.

On hankalaa olla opetettu kiltiksi. Jos oisin tempperamentiton luonne ja hillitty, niin liekkö tuo edes haaste, mutta minä ja minun kaltaiset vastarannan kiisket. Nämä raivohetket saa toisinaan epäilemään jopa Jumalan olemassa oloa. Joku Hänen luomistyössään kusee pahan kerran, kun ajattelee esimerkiksi 10 käskyä ja niiden noudattamisen vaikeutta raivo tilassa. Olisi nyt älynnyt edes antaa sen verran malttia ja kärsivällisyyttä, ettei aina tarvitsisi viettää viikkoa raivon vallassa asiasta, joka meni ohi 2 minuutissa.


Ja voisko mitenkään, olla edes sen viikon vihainen sille, joka sen raivon alkulähteenä oli. Eikä piestä lopulta itseään siitä, "etten osannut, pystynyt, kyennyt, taaskaan löytämään mielenrauhaa, vaikka itse tilanteessa osoitinkin jäätävää tyyneyttä." (Lähinnä olin niin tyrmistynyt, tutun ihmisen ilkeydestä, etten kyennyt reagoimaan.) Voisiko mitenkään olla myös niin, että vaikka kuinka toivoisin hetken tuolle iljettävyydelle, paskaa niskaan,  saisin olla sen hetken raivoissani, ilman syyllisyyttä siitä, että toivon toiselle pahaa?

Vai kuulostaako tämä normi päänsisäiseltä keskustelulta suuttuessa?
VITSI KERPELE! SE JUURI SATUTTI MINUA!
Entä sitten, ei kellekään saa toivoa pahaa, kun sitten se sattuu omalle kohdalle ja olet entistä isommasti lirissä.
No hitto totta, miten tähän sitten pitää reakoida? Tuntuu paskamaiselta ja höyryä on sisus täynnänsä, menenpä autooni, haukkumaan itseni ja ajan jonnekin pois häpeämään ja huutamaan ärsyynnystäni. AAAAAAAARG!!!!

Vaikken minä oisi alun alkaen, ansainnut mitään siitä ilkeilystä, jota osakseni sain, päädyn pääni sisällä, koko tilanteen konnaksi, koska Jumaliste, olen ollut vihainen ja ajatellut pahaa toisesta ihmisestä, koska minä olin hänelle vihainen siitä, että hän oli minulle ilkeä. KUKA TÄSSÄ KUVIOSSA ON ROISTO JA KUKA TOIVOTON IDOLIITTI!!!!!??????


Minä vaan kysyn?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti