Välillä minä vihaan sinua niin, että tahtoisin käydä asein Sinua vastaan, ottaa kirveen ja pilkkoa sinut tuhannen sirpaleiksi. Pirstoa puusi pensaasi ja kivesi, kantamasi olennot, itseni ensimmäiseksi, tuhkaksi ja tomuksi.
Se viha, jossa vellon, on suurta ja kaiken nielevää. Kuin soidesi petolliset silmäkkeet. Sinä annoit minun, ilossasi ja riemussasi, valita elämäni suunnan. Teot jotka tulen tekemään ja tekemättä jättämään, tämän maailman pinnalla. Ja nyt, täällä missä olen heikko ja voimaton, vain vihassani toisinaan sinuakin vahvenpi, mutta rakkaudessa heikko ja typerän tietämätön, tyhjää tyhjenpi, vuotava, rikki hakattu ruukku.
Ja sinä oletat, että minä edelleen selviän tästä.
Mutta mitäpä kun tahdon luovuttaa? Lopettaa ja heittäytyä jäisille aavoille selälleni. Lakata liikkumasta. Tuijottaa taivaisiin niin kauan, että Pakkasherra tulee ja suutele minut kuoliaaksi. Heittäytyä kevään tulvavesiin ja odottaa, että kehoni vajoaa Veden Jumala syliin. Mitä jos kävelisin synkkiin saloihin Metsänhenkien houkuttelemana, eksyttäisin itseni ulos ihmismaailmasta, ulos tarinasta, joka on päivä päivältä epätodellisenpi, kuin mitkään unet, jotka olen nähnyt.
Mitä jos Viha, kaikkea maailman kauneutta, hellyyttä ja Rakkautta vahvenpana, ottaa ja hirttää minut silmukoihinsa ja mikään, mitä olen ollut. Mikään, mitä olen nyt. Mikään, mitä tulen olemaan, ei elvytä minua, elämään antamiani lupauksia. Kun en minä minullekaan riitä. Miten maailmalle riittäisi murukaan siitä, mihin hukun tässä hetkessä.
Epätoivoon ja vihaan epäonnistumisesta, siitä, miten mihinkään kuulumatomaksi ja joutokarjaakin turhemmaksi elämäni näen.
Sinä Maailmankaikkeus katselet minua, kuin koukussa olevaa matoa, etkä edes särjen lailla louskaise päätäni poikki. Vaikka huutelen koukussani hävyttömyyksiäni sinulle. Sekä tuskaani, että raivoani, sekä Sinua että, sitä minut onkeensa pujottanutta kalastajaa kohtaan, ympärilläni uiville kaloille "tulkaa ja tappakaa syökää ja näykkikää, ei minusta muuhunkaan ole, maan matosesta, kuin kalansyötiksi. Näykkää ja haukkaa, tartu kiduksistasi kiinni ja joudu sinäkin pannulle paistumaan, kissan hampaisiin rouskumaan."
Tule syödyksi, itse syötyäsi, kun sinä minut, syö maa sinut, ihmisessä, eläimessä.
Äiti Maa, Isä Taivas, Maailman kaikkeus. Suurenpi pahaista matoa,
Vihani vankina minä matona maailmani kiroan, en tullut tänne tyhjäksi ruukuksi, turhalle pantiksi. Pelinappulaksi, jolla ei ole edes itselleen muuta annettavaa, kuin
Kuoleman kaipuu.
~W~
~W~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti