Jouluvaloa

Mietin kirjoittavani tänään joulurunon ja aloitinkin sen teon jo. Se jäi hautumaan, koska tuntui, että yhteen runoon pitäisi saada mahtumaan niin paljon asiaa, ettei sivut riittäisi. Tämä vuosi on tässä vaiheessa katsottuna kulunut kuin sillä oisi ollut siivet selässä. Tapahtumia on ollut käsittämättömän paljon ja oma ja toisten olomuoto on ollut suurten muutosten kourissa, ihan vuoden ensi päivistä saakka. Itselleni tämän vuoden suurin ja samalla pienin muutos on ollut tulla minuksi. Itselleni ihmisen mittaiseksi ihmiseksi.

Hyväksyä kaikki kriisit ja elää silti onnellisena ja onnekkaana ihmisenä kaiken sen keskellä ja kaikki sydämen asiat sydämessä. En voi sanoa ettei minua mikään liikuttaisi, mutta minä olen oppinut tunnistamaan omat taisteluni ja ne taistelut, joihin minun voimani ei ole tarkoitettu. Se ei ole rintamakarkuruutta vaan se on itsensä rakastamista ja huomioimista. Ei ole tarkoitettu, että kukaan kantaisi itselleen kuulumattomia murheita vielä omien murheidensa lisänä. Apua on saatavilla silloinkin, kun ei sitä näe eikä tunnista. Sitä vain on pyydettävä ensin.

Tämä joulu on lumeton, Kauniin sammaleen vihreä toisaalla ja toisaalla asfaltin kiiltoa vetisyydessä, pohjoisen tuntureiden lumipeitteitä, sähkökatkoksia myrskyissä ja kadotettua ja löydettyä joulumieltä. Lämpimiä filttejä sohvan nurkkaan kietoutuneena, kissan tassuja. Uutisankkureiden kertomia tapahtumia maailmalta. Jollekkin yksinäisyyden synkkyyttä ja toisille taas suurperheen rasittavia vaatimuksia, toisille tyytyväisyyttaä onnea ja rauhaa. Pelkoja ja julmuutta toisille.

Mietin sydämeni pohjasta miten maailmaan saisi onnen tasapainon? Sen joulun armollisuuden tunnun jokaiselle elävälle ja hengittävälle olennolle. Miten laajentaa kaikkea hyvää jokaista koskettavaksi?  Olisiko se minun "taisteluni"? Vai meidän kaikkien yhteinen tehtävä? Voi jos voisin tehdä maailman murheille niin, että kun sytyttän kynttilän ja sen liekkeihin laittaisin murheet ja surut, joita ilman elämä olisi onnekkaanpaa. Liekin sammuessa myös surut oisi pois palaneita. Kun mietin mikä määrä me poltetaan näin hämärän hyssyssä kynttilöitä. Jos jokainen oman kynttilänsä mukana polttaisi pois huoliaan ja murheitaan ne olisi piaan kadonneita aivan kuin nuo kauniit valon tuovat kynttilät kirkkaine liekkeineen. Oli liekki Ledin tai Havin tuoma olisi tulos aina sama, sammutettuna huolet olis kadotettu iäksi ja uudelleen sytyttetty liekkivalo palaisi kirkkaammin ja valaisevammin ja vahvempana poistamaan jäljelle jääneitä murheita.

Jokainen liekki ilahduttaisi näkijäänsä ja osoittaisi että valoa ja iloa on.

Hei rakas ystäväni. Tänä jouluna laitan palamaan kyntilöitä, polttaaksen pois murheita. Tee sinä samoin ja pyydä ystäviäsikin tekevän niin. Ajatuksen voima lienee vahvin voima levittää rakkautta. Ja kaunis ajatus antaa voimaa.  Rakkaudellista ja rauhaisaa, itsesi oloista, joulua Sinulle. Olet rakas ja tärkeä.

Mutta PS. älä jätä murheettomuudessasi liekkejä palamaa omia-aikojaan, ettei tulisi muita murheita liekkien läikeestä. Eli myös Turvallista joulun aikaa.

                                         
                                        Lämpimästi halaten toivottaa Wilhelmiina.

Vielä PpS. Kiitos tästä vuodesta  ja siitä että luit mitä "tulvi vaan tulvivaan mieleen".  <3